keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Elinan pentuagilitykurssi osa VI

Tiistai-illalla oli kurssin viimeinen kerta ja ai että mun orava ON TAITAVA <3.

Omaa ratavuoroa odotellessa teimme keppiharjoituksia ja harjoittelimme kontaktia. Kepit oli tällä kertaa täyspitkänä ja verkotettuna. Suoraan lähestyttäessä ja max 90 asteen kulmasta keppeihin nähden osaa jo hienosti hakea aloituksen. Nyt lähdettiin hakemaan niitä todella avoimia ja suljettuja kulmia ja niiltä lähetyksiä. Treenattiin siis lähetyksiä n. kahden metrin päästä keppien aloituksesta kepeille päin.Wii joutui todella hakemaan aloituspaikkaa, mutta melko nopeasti hiffasi tämän. Tähän väliin pitää vähän kehaista että neidillä alkaa tuo pujottelu mennä selkärankaan sillä viime viikonloppuna kokeilimme keppejä ensimmäisen kerran ilman verkkoja ja meno näytti tältä:


Kontaktia harjoiteltiin nyt niin, että laitoin Wiin hihnaan ja puomin eteen etupalkan alustalle jotta päämäärä on selvä ja kuono pysyisi menosuuntaan päin. Nostin Wiin puomin alastulolle ja jäin itse taaemmas odottelemaan. Kun Wii hoksasi mennä alastulolle 'nokkimaan' palkkasin ensin kontaktille ja sitten vapautuskäskyllä etupalkalle. Adan kanssa on nimenomaan ollut ongelma siinä, että jää himmailemaan, jos itse jään jälkeen ja annan voimakkaan käskyn. Nyt haetaan Wiille sitä ajatusta, että ohjaajan sijainnilla ei ole merkitystä vaan koiran tulee aina hakeutua 2on 2off asentoon. Näitä pitää tehdä PALJON lisää :).

Tehtiin 11 esteen rata (putkia, hyppyjä ja pussi) sisältäen takaakiertoja, valssia, takaaleikkausta jne. Ensin tehtiin pätkissä ja välissä pidettiin pieni tauko. Lopuksi saimme mennä koko radan kertaalleen. Ja nollahan meille taas napsahti :). Elina hetsasi Wiitä lähdössä (kun se ei muuten vielä ole ihan tuolle agilitylle syttynyt :)), jotta saataisiin vielä turbomoottori päälle. Ja lähtihän se käyntiin. Ohjaajan pää ja jalat ei ihan pysyneet perässä, mutta jösses Wiin pää ja jalat kyllä pysyivät! Viikonloppuna opeteltu pussikin meni kuin vettä vaan radan osana kun itse muistin siihen keskittyä, enkä vaan juosta tohottanut ohi ;).

Oravan eduksi täytyy sanoa, että minun saalistamiseni on kummasti vähentynyt ihan parissa viikossa. Liekö sitten radan tekeminen mennyt tärkeysjärjestyksessä ohi, kun minua saalistetaan enää palkkausvaiheessa.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Elinan pentuagilitykurssi IV ja V

Se, että blogipäivitysten kanssa on laiskoteltu, ei tarkoita että emme olisi treenailleet :).

IV: Pari viikkoa sitten oli edellinen pentuagsailta. Tuolloin illan teema poispäinkäännöstä. Lisäksi muistuteltiin muita esteitä. Wii on hassu.. jos mitään muuta ei juuri sillä hetkellä tapahdu, neitokainen pinkaisee lähimmälle kontaktille 'nokkimaan'. Lopuksi tehtiin kuuden hypyn sarja, jossa mukana takaakiertoa ja poispäinkäännöstä. Hienosti taittui Oravainen käännöksiin. Irtoamista pitäisi treenata lisää, sillä Wii lähtee mieluusti jahtaamaan minua. Palkka on hyvin toissijainen Wiin mielestä - agsa ja minä olemme tärkeämpiä ;).

V: Viime viikolla ei ollut treenejä eli eilen oli viides kerta parin viikon tauon jälkeen. Ollaan toki käyty omalla hallilla tekemässä pikkujuttuja, mutta ei mitään isompaa. Illan teema aiheena oli takaaleikkaus. Saatiin hyvät ohjeet miten takaaleikkaus tulee tehdä, mikä käsi on käytössä milloinkin. Jopa vasen käteni toimi tällä kertaa ;). Ja Wiihän osasi. Herää vain kysymys miten se sen voi jo osata, kun ei moista olla edes kokeiltu. Irtosi siis hyvin esteelle ja kääntyi välittömästi leikkauksen jälkeen oikeaan suuntaan. Odotusajalla tehtiin omatoimisesti kontaktia, putkea ja rengasta. Rengasta pitää harjoitella jatkossa eri näköisillä renkailla ja useammin jotta saadaan este varmemmaksi. Lopuksi tehtiin 7 esteen (hyppyjä, putki, kepit) rata, jolla yksi persjättö ja pari kohtalaisen haasteellista takaaleikkausta, viimeisen takaaleikkauksen jälkeen kepit suljetusta kulmasta. Ensin tehtiin kolmen esteen pätkissä välipalkalla. Sen jälkeen saimme kokeilla koko 'rataa' ja voi jumprahuitti, että Puuhka teki hienoa työtä. Nollarata - kaikki leikkaukset ja keppien sisäänmenokin menivät ihan nappiin! Mä rakastun tuohon otukseen joka päivä ihan vähän lisää <3.

Agilityn lisäksi ollaan tehty pikkuisia tokon pohjatreenejä, mm. sivulletuloa ja kapulan nostamista/pitämistä. Edistystä on havaittavissa myös sillä saralla :).

lauantai 19. marraskuuta 2011

Omatoimitreeniä lauantain iloksi

Oltiin jo aamukymmeneltä tikkana hallilla. Wiin kanssa tehtiin hiukan eteenlähetyksiä sekä kuljetusohjausta etupalkalla. Muistuteltiin myös sylkkäriä ja takaakiertoja. Pääosassa olivat kuitenkin kepit ja kontaktit. Tässä pari videota aamun treeneistä.



Ja tässä toinen linkkinä kun blogi ei halua sitä tähän laittaa :) *click*


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Elinan pentuagilitykurssi osa III

Tällä kerralla uutena asiana oli sylkkäri ja pussi. Näiden lisäksi muistuteltiin jo opittuja juttuja, kuten takaakiertoa, putkea, keppejä ja tietysti kontakteja.

Sylkkärin esiopetus aloitettiin peruuttamalla (ensin ilman esteitä) houkuttelemalla koira käteen ja siitä kääntämällä sievällä ranneliikkeellä ulkokautta ympäri. Oikealta puolelta onnistui taas ihan mallikkaasti, mutta johtuen mun omasta vasenvammaisuudesta Wii ei aluksi ymmärtänyt lähteä vasemman käden ohjaukseen. Pienellä harjoittelulla sekin onnistui. Esteellä on todella tärkeää, että alkuharjoitteluvaiheessa en itse mene liian kauas koirasta (lähelle estettä) että ehtii peruutella ennen käännöstä.

Pussiin mentiin vauhdilla avustettuna. Ihan sulkinaisen pussin treenausta täytynee harjoitella leluavulla eli vetämällä lelu pussista koiran edellä. Jos ei sitten satu avustajaa paikalle, joka voisi pussin suuta hiukan raottaa.

Kontaktit on todella hyvät! 2o2o toimii upeasti ja nyt saatiin kotiläksyksi aloittaa häiriötreenit. Tähän astihan olen ollut kutakuinkin paikallani näitä tehdessä jotten provosoi koiraa lähtemään kontaktilta. Mutta nyt kun osaa tämän asian jo todella hyvin, tulee häiriön määrää nostaa. Aluksi itse liikkumalla askelia sinne tänne ja vähän tuonnekin :). Ensi kerralla ehkä jo suoritetaan kokonainen kontaktieste ilman hihna-apua, mikäli tämä saadaan kuntoon.

Keppejä treenattiin itsenäisesti ja suurin oma virheeni on mennä liian lähelleä koiraa ja estettä. Wii lähtee väistämään. Eli muikkarina itselle: pitää pysyä riittävän kaukana ja antaa koiran suorittaa itsenäisesti. Hienosti Wii jo hakee keppien alkua kun malttaa hiukan keskittyä kuumumiseltaan.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kotiläksyjä - Lauantai - kisaturisti pääsi vähän agsaamaan

Tänään kisattiin Adan kanssa kolme rataa, tuloksena yksi nolla, yksi yliaikanolla ja yksi puomin räkäisy, josta ohjaajahylkynä puomiuusinnan jälkeen pois. Wii oli turistina mukana ja meinasi kisaratoja katsellessa revetä ihan liitoksistaan. Pitihän pikkuoravaisen päästä hiukan jotain tekemään myös. Lämmittelyalueella muistuteltiin harjoituskontaktiesteellä kontaktia. Oikein hyvä. Välillä Wii jää hiukan ylös odottelemaan palkkaa, joten joudun muistuttamaan kädellä osoittamalla missä kohtaa niiden etutassujen tulee olla. Nenä hakeutuu maahan automaattisesti kun koira on oikeassa paikassa. Kokeiltiin myös takaakiertoja molemmilta puolilta, palkkaus HANSKAlla. Ihan superpalkka Wiin mielestä, tosin hanskat ovat nyt 'hiukan' reikäiset :D. Onnistuttiin tekemään takaakierto - sylkkäri - takaakierto. On se vaan ihme otus, kun tuonkin hiffasi. Sylkkäreitä voisi ruveta muutenkin hiukan enemmän harjoittelemaan. Ainiin, virallisella mitalla mitattuna Wii on nyt siis 33,5cm korkea ;).

Kotiläksyjä ja muuta kivaa - Perjantai

Perjantai-illan iloksi naksuttelin vahvistetta jo opituille asioille. Kontakti tietysti kuuluu tähän treeniin ja hienosti tuo tarjoaakin oikeaa toimintaa. Nenä hakeutuu lattiaan ja on ymmärtänyt myös vapautuskäskyn. YES! Muistuteltiin myös istumista ja maahanmenoa. Pitkästä aikaa esittelin Wiille taas kapulan (oksanpätkä). Kaksi kertaa aiemmin olen naksutellut nenällä tökkimisestä, mutta nyt odotin vähän kauemmin ja sain toivotun reaktion: Wii otti kapulan suuhunsa. Monta kertaa :). Loistava otus! Tässä myös videokuvaa todisteeksi :).

Opitun vahvistamista ja noudon alkeita - Perjantai

Perjantai-illan iloksi naksuttelin vahvistetta jo opituille asioille. Kontakti tietysti kuuluu tähän treeniin ja hienosti tuo tarjoaakin oikeaa toimintaa. Nenä hakeutuu lattiaan ja on ymmärtänyt myös vapautuskäskyn. YES! Muistuteltiin myös istumista ja maahanmenoa. Pitkästä aikaa esittelin Wiille taas kapulan (oksanpätkä). Kaksi kertaa aiemmin olen naksutellut nenällä tökkimisestä, mutta nyt odotin vähän kauemmin ja sain toivotun reaktion: Wii otti kapulan suuhunsa. Monta kertaa :). Loistava otus! Tässä myös videokuvaa todisteeksi :).

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kotiläksyjä - keskiviikko - - - street agility :)

Yhdistimme tällä kertaa kotiläksyt iltalenkkiin. Mukaan namialusta ja positiivinen mieli. Liedon pikkuruiselta torialueelta löysimme sopivan leveän tolpan sekä rappuset ;). Namialusta laitettiin tolpan taakse ja sitten vaan takaakiertoharjoitteita kummaltakin puolelta tolppaa. Muutaman toiston jälkeen otin namialustan pois ja palkkasin vain kädestä kierron jälkeen. Wii alkaa jo ymmärtää, että käsi on vain ohjausta varten, ei leikkikalu johon sopii käydä kiinni. Toinen harjoitus oli kontaktitreeni rappusilla. Hyvin tarjoaa itse 2o2o ja nenäkosketus. Tämä onkin enemmän treeniä itselle, että opin tuon vapautuskäskyn käytön. Vielä en uskalla lisätä näihin harjoituksiin häiriötä, mutta senkin aika koittaa..

Upeasti toimii tämä street agility myös. Hieno pieni orava!!!

Elinan pentuagilitykurssi osa II

Illan pääteema oli takaakierto. Aloitettiin palkkaamalla (namilla) siivekkeen taakse ja jatkamalla siitä esteen yli. Ensin suoraan vetämällä ja sitten valssilla. Wii teki hienosti ja välillä karkailikin palkalle :). Omat jalat meinasi aluksi mennä solmuun kun aloin oikein ajatella miten tuo työntö tehdään: saman puolen jalka ja käsi työntävät koiran siivekkeen taakse. Joopajoo, heti onnistui kun lakkasi ajattelemasta.. Vasen puoli on itselle jotenkin hankalampi. Vasemman käden ohjaus on oikeaan verrattuna löysä sutaisu, mutta tämähän ei ollut yllätys minulle. Myös Adaa ohjatessa olen huomannut, että vasen käsi jää välillä kyydistä eikä sen ohjaus ole kovin tarkkaa jos sitä ohjausta yliopäänsä on. Vasempaan käteen tulee siis kiinnittää huomiota. Lisäksi huomion arvoista on se, että rintamasuunta koiraa kohti  jarruttaa koiraa. Eli en saa kääntyä koiraa päin kun se suorittaa estettä vaan aina poispäin. Minulla on paha tapa kääntyä koiraa kohti kun palkkaan ja tämä homma pitää opetella siis uudestaan.

Kun yksittäiset takaakierrot alkoivat sujua jo vähän kauempaakin, otin palkan pois ja palkkasin vain satunnaisesti siivekkeen taakse ja aina hypyn jälkeen kädestä. Tässäkin käytin namipalkkaa, mutta välillä leikittiin vielä namin jälkeen, jotta saatiin kierroksia hiukan purettua. Sitten olikin aika liittää takaakierto pieneen estesarjaan. Teimme mm. takaakierto - putki - takaakierto ja välillä takaakierron kautta valssilla toiseen päähän putkea ja takaakierto. Aika hienosti pikkuorava hoksasi homman. Alkoi useiden toistojen jälkeen jopa itsenäisesti kiertää esteen taakse palkan toivossa.

'Uusina' esteinä kokeilimme keppejä ja rengasta. Se oli uutta, että kyseessä oli vinokepit ja me olemme harjoitelleet vain kujilla. Toki Wii ymmärsi nämä yhtälailla, mutta nyt joutui sitten pujottelemaan heti. Hyvin meni tuokin. Elinan ohje oli, että jos harjoittelemme yhä kujaa, ei käyttäisikään verkkoja vaan ohjureita. Niiden häivyttäminen on jatkossa helpompaa. Nyt pitää alkaa todenteolla harjoittelemaan lähetystä eri suunnista. Alkuun laitetaan palkka (alustalla) kakkosväliin, jotta se imisi koiran kepeille myös oudommista suunnista. Rengasta on tehty aiemminkin Wiin kanssa joten se oli vanha tuttavuus. Rengasta pitää harjoitella samoin kuin hypyn alkeita, eli vastaanotto, lähetys ja kuljetus.

Lopuksi teimme vielä itsenäisesti kontaktia. Loistavasti oli homma muistissa ja tarjosi itsenäisesti oikeaa toimintaa sekä jalkojen että nenän osalta! Ihana pikku agilityorava <3

tiistai 8. marraskuuta 2011

Sunnuntaina tehtiin iltapäivällä ja illalla taas pieniä harjoituksia. Ruvettiin oikein välineurheilijoiksi ja ostin lasten korokkeen kontaktitreenejä varten. Eipä näyttänyt haittaavan vaikka objekti vaihtui, samallalailla onnistui 2o2o ja 'nokkiminen' tuollakin korokkeella :).

Muutaman tunnin jälkeen käytiin vielä ulkona tekemässä jahtaamattomuustreeniä sekä eteenlähetyksiä. Hyvin pysyy katse palkassa vaikka vierellä juoksenkin. Ja eteenlähetyksissä ei katso taakseen lainkaan. Hyvät harjoitteet siis!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kotiläksyjä - torstai

Torstailäksynä tehtiin kontaktiharjoitusta ulko-oven edustan korokkeella. Kaikki meni hienosti siihen asti, kunnes Wii poistui ilman vapautusta kontaktilta ja mä onneton korjasin koiran kädellä takaisin kontaktille. Wii otti jostain syystä tästä itseensä ja kieltäytyi jatkamasta kontaktiharjoitusta. Aivan uusi piirre tässä koirassa, yllätti minut totaalisesti. Ehkä kontaktijutska on sitten vaan 'tärkeää' neidille, että siihen ei saa puuttua. Tämän jälkeen siirryttiin takaisin sisälle ja vanhalla pahvilaatikolla saatiin vielä muutama onnistunut toisto. Eli tästä lähtein Wiitä EI korjata vaan kaikki virheet ignoorataan.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kotiläksyjä - keskiviikko

Tänään lenkin jälkeen otin osan Wiin iltaruokaa ja painelin läheiselle asfalttikentälle tekemään pari harjoitusta neidin kanssa. Vietiin yhdessä ruokaa kuppiin ja poistuttiin parinkymmenen metrin päähän. Sieltä juostiin yhdessä spurttaamalla kuppia kohti ja minä jatkoin ohi. Wii ei kertaakaan jahdannut jalkaa, ei ärissyt eikä pörissyt. Tehtiin viitisen toistoa ja joka kerta sai superkehut kun juoksi kupille ilman äännähdystäkään ja katse kohti kuppia eikä minua. Tämän jälkeen otettiin eteenlähetyksiä saman verran. Eli taas vietiin ruokaa kuppiin ja poistuttiin parinkymmenen metrin päähän. Lähetys käskyllä 'eteen' ja sinne läksi taakseen vilkuilematta suorinta tietä kupille! Hyvät harjoitukset. Näitä pitää treenata lisää!

Elinan pentuagilitykurssi osa I

Eilen aloitimme Wiin kanssa pentuagilitykurssin, jossa kouluttajana Elina Jänesniemi. Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi

- hyppy vaastaanottamalla
Wii malttoi hienosti odottaa paikallaan ja tuli kutsuttaessa. Kehut juuri hypyn päällä, tämä on tärkeää jotta vahvistetaan oikeaa asiaa.
- hyppy lähettämällä
Palkkana Wiillä lelu, joka vietiin yhdessä. Tämän jälkeen odotettiin, että koiran katse palkassa ja sitten lähetys. Hienosti onnistui tämäkin.
- hyppy kuljettamalla
Tässä palkka samalla tavoin kuin edellisessä. Meidän haaste on, että kun itse liikun, Wiillä lähtee paimennusmoottori käyntiin, eikä välttämättä huomioi edessäolevaa palkkaa vaan katsoo vain minua.
- putki
Tämä oli meille helppo nakki. Haasteita jälleen palkkauksessa, koska seuraa enemmän jalkojani kuin maassa odottavaa palkkaa
- kontaktin alkeet
Nenäkosketus - Eli sen lisäksi että takajalat ovat kontaktilla ja etujalat maassa, koiralta vaaditaan nenäkosketus maahan. Asento onkin Wiille jo tuttu kotiharjoituksista ja jonkun verran on itsenäisesti tarjonnut nenäkosketusta. Nyt vahvistettiin tätä ja saatiin monta onnistunutta toistoa. Tärkeää on, että koiralle on olemassa vapautuskäsky (meillä JES!), jolla saa lähteä kontaktilta - aina vaaditaan nenäkosketus ennen vapautusta. Ja jos esim. itsenäisesti menee kontaktille, ei koskaan saa poistua sieltä ilman vapautusta.

Vaikka olenkin Wiin kanssa kaikkia noita esteitä jo harjoitellut, niin saimme arvokkaita neuvoja jatkotreeniin. Palkkausta lelulla pitää vahvistaa paljon, nyt kun otin käyttöön kahden lelun palkkauksen, se tuntuukin heti helpommalta.

Kotiläksyksi saimme kontaktien harjoittelua sekä irtoamisharjoituksia (20m). Lisäksi meidän tulee Wiin kanssa harjoitella leikkimistä sekä jahtaamattomuutta. Jälkimmäiseen saatiin vinkki, että laitan namikipon maahan ja kävellään sen ohi. Jos Wii menee kupille, saa kehut. Jos tulee mukanani, en reagoi. Tästä sitten pitää pikkuhiljaa kävelystä siirtyä juoksuun. Aina kun menee kupille 'jahtaamisen' sijaan saa kehut ja biletykset päälle.

Tässä Wii lauantaina TSAU:n epiksissä vähän turistiagsaamassa :). Kuva: Sirpa Saari

perjantai 21. lokakuuta 2011

Pitkästä aikaa vähän agilityä

Eilen ajelin Unon ja Wiin kanssa hallille tarkoituksena katsoa mitä pikkuoravan mieleen on jäänyt ja päästellä Unkan höyryjä :). Oravainen on käynyt jossain salaa harjoittelemassa koska siirsi meidän kotona tekemät 2o 2o laatikkoharjoitukset oma-aloitteisesti kontaktiharjoitusesteelle <3.

Kujakepit mentiin taas osittaisilla verkoilla miljoonaa eteenpäin edeten.. ja kas, ensimmäistä kertaa myös 'kuollut' lelu kelpasi palkaksi. Tehtiin lähetyksiä kepeille eri suunnista maksimissaan n. 45 asteen kulmassa keppien aloitukseen nähden. Sekä avo- että suljettu kulma menivät hyvin. Vielä en uskaltanut laittaa kujaa pujoteltavaksi, mutta luulisin, että tuo neiti lähiaikoina on valmis myös siihen.

Kokeiltiin lyhyttä hyppysarjaa ja niin kauan kuin minä tai lelu ollaan hyppyjen päässä, Wii etenee hyvin, mutta jos itse juoksen vieressä niin paimen herää henkiin ja lahkeet on vaarassa *grrr*. Tähän pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Esteenä rengas oli selkeästi jäänyt mieleen, koska minirenkaan meni useasti ilman virheitä. Ihan randomina kokeilin putkella takaaleikkausta, mutta tätä oravainen ei vielä kestänyt vaan tuli putkesta katsomaan, jotta minne matte suhaa :).

Marraskuussa aloitamme sitten Elinan alkeiskurssilla. Toivottavasti saamme runsaasti hyviä neuvoja ja opastusta. Vielä kun saisi jonkun kuvaamaan treenejä niin näkisi itse vähän miten ohjaan ja voisi kiinnittää myös siihen huomiota.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lisää sheippausta: peruuttaminen, koroke ja maahanmeno

Nyt ollaan siinä pisteessä, että kun otan naksun käteen, Wii alkaa peruuttaa :). Kun maltan odottaa, Wii nostaa takajalat korokkeelle. Nämä siis vielä erillisinä, mutta hyvin hakee takajalkoja korokkeelle. Nyt olen odottanut hiukan pidempään kun jalat on korokkeella, eli aletaan hakea kumarrusta 'kontaktilla'. Hiljaa hyvää tulee, joten nyt saa palkan vain siitä että jalat korokkeella katsoo lattiaa.

Uutena liikkeenä otettiin maahanmeno. Tätä olen aiemmin jo hiukan opettanutkin houkuttelemalla, mutta nyt ei apuja annettu. Ei mennyt kauaa kun Wii tarjosi maahanmenoa. Palkkasin jalkojen väliin ja vapautin namilla kauemmas.

On se vaan hieno pikkuorava <3

torstai 6. lokakuuta 2011

Sheippausta - koroke ja peruuttaminen

Temppukurssi loppui ja viimeisellä kerralla oli vähän haasteellisempi temppurata. Hienosti Wii tasoonsa treenimäärään nähden selvisi radasta. Tehtiin hyppyä, rengasta, putkea, seuraamista, pujottelua ja ruudun alkeita. Kivaa oli.

Eilen aloitimme kotona ihan uudenlaiset treenit sheippaamalla. Tähän asti olen siis avittanut koiraa ja houkutellut namilla tai muuten tekemään uusia asioita. Sheippaamisella tarkoitetaan sitä, että poimitaan (naksulla) koiran tekemisestä haluttuja juttuja ilman minkäänlaista vihjettä tai apua koiralle. Koiran tulee itse hiffata yrittämisen ja erehtymisen kautta, mitä siltä odotetaan.

1. Korokkeelle nousu (etutassut ja takatassut)

Tämänhän Wii jo osaa, koska tämä opetettiin temppukurssilla houkuttelemalla. Nyt apuja ei kuitenkaan herunut, vaan laitoin vain paksun kirjan lattialle ja odotin. Ja odotin. Ja odotin :). Wii istui ja tapitti minua silmiin. Hämmentyi selvästi kun mitään ei sanottu. Meni maahan ja tapitti silmiin. Istui ja tapitti silmiin. Ja sitten yhtäkkiä vilkaisi kirjaa, naks ja palkka. Muutaman kerran naksu katsomisesta ja sitten odotin lisää. Ei mennytkään kauaa niin Wii jo tarjosi etutassuja kirjalle, naks ja palkka. Muutama toisto ja taas odottelua. Wiin pikkuiset aivot raksuttivat täysteholla kun pohti, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Pian kokeili takatassujen tarjoamista kirjalla, naks ja palkka. Muutamia toistoja ja lopetus.

2. Peruuttaminen

Otin namin käteen ja laitoin käden Wiin eteen kuonon tasolle. Vajaa minuutin nuoli kättä ja yritti vähän tassullakin kaivaa namia. Sitten 'luopui', naks ja palkka. Heti seuraavalla yrityksellä otti askeleen taaksepäin, naks ja palkka. Viiden toiston jälkeen peruutti jo selvästi, joten liitin tehtävään myös käskyn. Kymmenen toiston jälkeen Wii peruutti jo useamman askeleen käskystä.

Vaikeinta tässä opetusmetodissa on se oman kärsivällisyyden rajallisuus. Kuitenkin koiralle tämä lienee se tehokkain tapa oppia :).


tiistai 27. syyskuuta 2011

Temppukoululainen

Ollaan nyt kaksi kertaa käyty Wiin kanssa Tuijan koirakoulun temppukurssilla. Lähinnä tuo on hauskaa puuhastelua ei niin vakavalla mielellä. Eilen opeteltiin korokkeelle nousua, sekä etutassut että takatassut ja lopuksi molemmat. Alku oli hankalaa (minulle), mutta Wii hiffasi homman nopeasti ja alkoi jo tarjota etutassuja korokkeella. Seuraavaksi pitänee opettaa pakittaminen, niin voimmekin käyttää takatassuja korokkeella kontaktiopetukseen.

Lisäksi kokeiltiin, miten sujuu pesuvatiin meneminen ja sehän sujui :). Wii on koko pienen ikänsä punnittu pesuvatissa, joten tämä oli meille vähän liiankin helppo juttu. Nämä ovat olleet hyviä treenejä yhdessätekemiselle sillä ryhmässä on viisi innokasta koiraa. Wii on pysynyt hienosti minun kanssani, eikä kiinnostu toisista koirista lainkaan.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Näyttelyharjoitusta

Nyt ollaan kahteen otteeseen käyty Wiiropään kanssa harjoittelemassa epävirallisissa pentunäyttelyissä. Viikko sitten Turussa Wii oli VSP-pentu (tuomari: Pirjo Aaltonen) ja nyt menneenä viikonloppuna neiti sulatti saman tuomarin upealla esiintymisellään ollen kuudesta pennusta ROP-pentu. Seisominen ei tirriäiselle ole mikään ongelma johtuen osittain ainakin erittäin tasaisesta kehityksestä, mutta liikkeessä joudun itse varomaan, etten puhu yhtään mitään tai ettei mennä liian lähelle edelläkulkevaa. Liika kontakti pilaa etuliikkeet ja liian lähellä edellä menevä saa aikaan valtaisan paimennusinnon :). Ensi viikonloppuna mennäänkin sitten ihmettelemään erkkariin, jonne pelkästään Wiin luokkaan on ilmoitettu 20 narttupentua.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Lähetyksiä ja häiriöharjoitusta

Tiistaina oli taas Wiipottimen vuoro päästä tekemään muutamia juttuja. Treenailtiin putkeen ja kujalle lähetyksiä eri suunnista. Putki onnistuu niin kauan kuin ei näe toisessa päässä odottavaa lelua. Muuten yrittää singahtaa lelulle suoraan. Pitää jatkossa väännellä putkea vähän eri suuntiin. Nyt ollaan tehty tylsää u-kaarta vaan. Melko hyvin kuitenkin jo hakeutuu reilu metrin päästä lähetettynä itsenäisesti putkeen. Kujanjuoksu on kyllä tuon koiran bravuuri. Täysillä eteenpäin, eikä mitään vilkuiluja minun suuntaani. Tehtiin samantapaista lähetystä eri suunnista kujalle kuin putkeenkin ja hienosti osui joka kerta oikeaan väliin ja jatkoi kujan suoraan loppuun.

Pihalla tehtiin sitten lisäksi häiriötreeniä. Käyskenneltiin kontaktia pitäen pitkin vapaata kenttää samalla kun viereisellä kentällä tehtiin agsaa. Kovasti teki paimenkoiran mieli päästä hätyyttämään radalla kirmaavaa koiraa. Pääsin muutamaan kertaan puuttumaan lähtöyrityksiin ja häiriötreeni sai hienon lopun, kun neiti Oravainen ei enää kiinnittänyt naapurikenttään ja siellä treenaaviiin koiriin mitään huomiota :).


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Uusia temppuja

Lauantaina laumamme lisääntyi yhdellä pilkkulapsella. Unon tytär Lara muutti meille väliaikaisesti etsimään uutta kotia. Alkuun Lara vähän jännäsi Wiitä, mutta tuo karvapallo on kyllä sellainen tapaus, että kohta nuo meni hepulilaukkaa ympäri pienehköä huushollia :).

Maanantaina kävimme Julian ja bortsulasten kanssa treenaamassa agsaa. Uutena juttuna hylkäsimme kuolleen lelun ja tästä lähtien ohjaaja joutuu kykenemään myös lelun hallintaan narulla avitettuna muun ohjailun lisäksi. Ja TOIMII! Tehtiin hyppyjä kummallekin puolelle. Sitten putkeen lähetyksiä aluksi suoraan. Tästä on tarkoitus lähteä siirtämään lähetyspaikkaa pikkuhiljaa kumpaankin sivuun, jotta oppii etsimään putken suun itsenäisesti. Uutena esteenä kokeiltiin pussia, eikä sekään tuottanut vaikeuksia. Tämäkin aloitettiin hyvin helpotettuna, eli pussin suuta ylös ja lelu tyrkylle.

Eilen käytiin omalla hallilla muistuttelemassa kujaa ja taas mentiin täysillä. Ei puhettakaan, että Wii lähtisi välistä pois kujalta. Jatkossa pitää viitsiä laittaa ne verkot paikoilleen ja lähteä tekemään lähetyksiä samoin kuin putken kanssa, jotta oppii etsimään aloituksen itse eikä tarvitse Adan tavoin viedä avokulmalle.

Iltaleikkinä yritin vielä opettaa Wiitä nousemaan etujalat nurinpäin olevalle pesuvadille. Joo ei hiffannut. Mennään siis ensi viikolla Tuijan temppukouluun, jos vaikka saataisiin opetusvinkkejä siitä miten saada koira kokeilemaan juttuja namin toivossa. Ahne tuo EI valitettavasti ole, joten ruoalla aktivointi on vähän haasteellista.

torstai 25. elokuuta 2011

Harwahammas lapsonen :)

Eilen huomasin, että pikkuoravalta on lähtenyt kaikki alakulmurien väliset ja pari ylähammasta. Hassu harvahammas oravainen siis. Eipä tuo näytä lelunrepimisintoon ainakaan vaikuttaneen. Mutta täysi vatsa tuntuu vaikuttavan. Mahtoi eilen olla liian hyvät pöperöt kun söi itsensä vissiin vähän ähkyyn; ainakin oletan niin koska agsahallilla ei virtaa riittänytkään entiseen malliin..

Harjoiteltiin vain keppejä ja putkea. Kepit aloitettiin taas hiukan isommalla välillä kuin mihin viimeksi jätettiin. Tämä meni kovin helposti ja vaikeutin jo muutaman kerran jälkeen. Nyt pääsimme siihen vaiheeseen, että ihan suoraan juokseminen ei enää onnistunut, vaan aavistuksen piti keppejä 'väistellä'. Oikein hyvällä vauhdilla Otus Oravainen tästä suoriutui ja tuntui palkkautuvan pelkistä kepeistä, joskin lentävän lelunkin perään lähti. Namit oli ihan *pthyiyäk*. Näinköhän mä teen tästä karvapallosesta ensimmäisen keppihullun koirani? Kovin on vaikeaa pitää treenit alle 10 minuutissa kun pikkuinen tuntuu jaksavan paljon toistoja ja on muutenkin ihan messissä koko ajan.

Sisäsiisteys on ihan ok mallilla. Öisin ei enää käy vahinkoja kuin silloin tällöin, kuten eilisen ahmimisen jälkeen. Työpäivän jälkeen lattialta löytyy yleensä pari pisua ja silloin tällöin sikaripötköjäkin.

tiistai 23. elokuuta 2011

2o2o

Tällä viikolla on otettu kotitreeneihin peruskäskyjen lisäksi 2o2o harjoittelu kontakteja silmälläpitäen. Puhelinluetteloa apunakäyttäen naksuteltiin aina kun takajalat luettelolla ja etujalat lattialla. Eipä tainnut vielä suurensuurta ahaa-elämystä Wiille tulla, mutta hiljaa hyvää tulee :). Todella vähän ollaan harjoiteltu vielä yhtään mitään, kun en halua pennun kyllästyvän treenaamiseen. Treenihetket pyrin pitämään muutamassa minuutissa. Istuminen onnistuu melko hyvällä onnistumisprosentilla, maahanmeno vaatii edelleen vahvan käsiavun, samoin sivulletulo. Lisäksi ollaan opeteltu jalkojen väliin tulemista. Tänään illalla Wii pääsee taas agihallille mukaan hiukan fiilistelemään.

Suureksi harmiksemme emme sitten päässeetkään Elinan kurssille, vaikka paikka meille vahvistettiinkin jo kesäkuussa. Ikävää on myös se, että kaikki muut kurssit ovat jo täynnä, kun oletin että vahvistettua paikkaa ei pois oteta.

torstai 18. elokuuta 2011

Koulutuspäivitys tähän asti..

Wii on nyt 4,5 kk ikäinen ja ollaan touhuiltu lähinnä pikkujuttuja tulevan agiuran tueksi. Naksuttimeen ehdollistaminen aloitettiin heti ensimmäisenä päivänä, kun Wii saapui meille. Hyvin tuo on naksun sisäistänytkin ja sen avulla opetellaan peruskäskyjä, kuten istu, maa jne. Leikki on ollut todella tärkeä osa 'koulutusta'. Wii tarttuukin leluun rähinällä ja pitää kiinnikin melko hyvin; se lähtee hyvin heitetyn lelun perään ja tuokin sitä välillä. Vastaamaton kysymys on, miten tehdä lelusta mielenkiintoinen silloin kun se on esim. maassa paikallaan. Tähän kun keksin keinon, voimme käyttää palkkaa jatkossa niin, että koira saa hakea sen ,kun sen hetkinen tehtävä on suoritettu. Jos jollain on tähän vinkkiä niin mielelläni otan vastaan. Näin jäisi kädet vapaaksi, lelua ei tarvitsisi heitellä ja koira tietäisi jo suorittamaan lähtiessään, mistä se palkka tulee.

Agilityssä oma maltti on tällä hetkellä tärkein. Wii oppii salamana uusia asioita ja vaarana on tietysti se, että oppii myös niitä vääriä asioita. Ollaan pikkujuttuja jo aloiteltu, mutta 'suuremmat' jutut säästetään syyskuussa alkavalle Elina Jänesniemen pentuagilitykurssille. Esimerkiksi kontaktiesteitä en Wiille ole esitellyt lainkaan koska haluan ensin löytää sen meille oikean tavan opettaa nuo esteet. Mitä sitten olemme tehneet? Keppejä olemme aloittaneet kujilla. Wii on käynyt nyt agikentällä reilut viisi kertaa ja joka kerta on tehty kujaa. Ei mennyt pitkään kun Wii ymmärsi, että kuja pitää juosta suoraan ja täysillä. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kuja on niin kapea, että koira juuri ja juuri mahtuu juoksemaan suoraan ilman, että tarvitsee varsinaisesti pujotella. Eilen lisäsin verkot kujaan, jotta tottuu niihinkin. Eilen myös kokeilin ensimmäistä kertaa lähettää Wiin kepeille hiukan vinosti kummaltakin puolelta ja hienosti hiffasi tämänkin ja juoksi kujaa into piukalla. Keppien lisäksi olemme harjoitelleet putkea. Eilen päästiin tässäkin asiassa askel eteenpäin, kun Wii meni kaarevaan putkeen ilman apuohjaajan avustusta. Edellämainittujen lisäksi olen ottanut hyppyesteellä (rima maassa) ohjauskäännöksiä sekä edestä että kiertäen. Eilen lisättiin esteharjoitteluun myös maassa oleva rengas. Namiavulla neiti hyppäsi renkaan heti ja onnistumisprosentti oli tämän esteen osalta eilen 100% :). Kyllä tuon otuksen kanssa on hauska tehdä töitä. Se kun on niin ennakkoluuloton intopallero, että välillä menee omat jalat (ja ajatuksetkin) aivan sekaisin :).

Blogi avattu!

Päätin pitkällisen pähkäilyn jälkeen avata Wiille oman puuhablogin, koska Otus Oravainen on niin mainio tapaus ja ehkä parin vuoden päästä näitä juttuja on itsekin hauska lukea. Ja jos niistä on viihdykettä ja treeniapua muille, aina parempi. Ja jos meidän treenijutut kuulostaa ihan kummallisilta niin apua ja neuvojakin saa tarjota kommenttien muodossa :).

Ihan alkuun haluan esitellä tämän pienen karvaotuksen, joka muutti meidän pilkkulauman jatkoksi kesäkuussa 2011. Neiti on siis shetlanninlammaskoira, viralliselta nimeltään Käpäläkoplan Wii (s.15.4.2011). Tuskaisan nimenpohdinnan jälkeen en päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen ja päätin pitää virallisen nimen myös kutsumanimenä. Nimestä on sittemmin jalostunut erinäisiä lempinimiä, kuten Wiipotin, Wiiropää, Wiipeltäjä, Wiipula. Karvaotus tuntee myös enempi vähempi hellittelynimet pikkuorava, rottalainen ja pölypallo. Ajatuksena olisi, että Wiin kanssa pääsisimme jonain päivänä kokeilemaan agilityä miniperspektiivissä. Saattaa olla, että siinä sivussa hiukan tokoilemme eikä mejä:kään ole kokonaan poissuljettu harrastelistaltamme. Aika näyttää...