keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Elinan pentuagilitykurssi osa I

Eilen aloitimme Wiin kanssa pentuagilitykurssin, jossa kouluttajana Elina Jänesniemi. Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi

- hyppy vaastaanottamalla
Wii malttoi hienosti odottaa paikallaan ja tuli kutsuttaessa. Kehut juuri hypyn päällä, tämä on tärkeää jotta vahvistetaan oikeaa asiaa.
- hyppy lähettämällä
Palkkana Wiillä lelu, joka vietiin yhdessä. Tämän jälkeen odotettiin, että koiran katse palkassa ja sitten lähetys. Hienosti onnistui tämäkin.
- hyppy kuljettamalla
Tässä palkka samalla tavoin kuin edellisessä. Meidän haaste on, että kun itse liikun, Wiillä lähtee paimennusmoottori käyntiin, eikä välttämättä huomioi edessäolevaa palkkaa vaan katsoo vain minua.
- putki
Tämä oli meille helppo nakki. Haasteita jälleen palkkauksessa, koska seuraa enemmän jalkojani kuin maassa odottavaa palkkaa
- kontaktin alkeet
Nenäkosketus - Eli sen lisäksi että takajalat ovat kontaktilla ja etujalat maassa, koiralta vaaditaan nenäkosketus maahan. Asento onkin Wiille jo tuttu kotiharjoituksista ja jonkun verran on itsenäisesti tarjonnut nenäkosketusta. Nyt vahvistettiin tätä ja saatiin monta onnistunutta toistoa. Tärkeää on, että koiralle on olemassa vapautuskäsky (meillä JES!), jolla saa lähteä kontaktilta - aina vaaditaan nenäkosketus ennen vapautusta. Ja jos esim. itsenäisesti menee kontaktille, ei koskaan saa poistua sieltä ilman vapautusta.

Vaikka olenkin Wiin kanssa kaikkia noita esteitä jo harjoitellut, niin saimme arvokkaita neuvoja jatkotreeniin. Palkkausta lelulla pitää vahvistaa paljon, nyt kun otin käyttöön kahden lelun palkkauksen, se tuntuukin heti helpommalta.

Kotiläksyksi saimme kontaktien harjoittelua sekä irtoamisharjoituksia (20m). Lisäksi meidän tulee Wiin kanssa harjoitella leikkimistä sekä jahtaamattomuutta. Jälkimmäiseen saatiin vinkki, että laitan namikipon maahan ja kävellään sen ohi. Jos Wii menee kupille, saa kehut. Jos tulee mukanani, en reagoi. Tästä sitten pitää pikkuhiljaa kävelystä siirtyä juoksuun. Aina kun menee kupille 'jahtaamisen' sijaan saa kehut ja biletykset päälle.

Tässä Wii lauantaina TSAU:n epiksissä vähän turistiagsaamassa :). Kuva: Sirpa Saari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti