tiistai 26. helmikuuta 2013

Yoko pentuagilityä osa I

Yoko aloitti agilityn Elina Jänesniemen jo Wiin kanssa hyväksi todetulla pentukurssilla. Yoko sai omaksi kotitehtäväksi noudon harjoittelua, mikä on kyllä vielä totaalisen vaiheessa :).

Ensimmäisellä kerralla kävimme läpi hyppyä, putkea ja kontaktia.

Hyppyjä opetettiinkin nyt vähän eri tavoin kuin Wiille aikanaan. Tai sanotaanko, että sen lisäksi (lähetys, ohjaus ja vastaanotto) on tullut koiran itsenäinen estesuoritus. Eli ensin istuttiin siivekkeen päätyyn itse ja palkka kumpaankin käteen. Ja sitten odoteltiin. Luulin, että saisin istua siinä koko illan, mutta kappas vain mietiskelijä-Yoko hoksasi aika nopeasti miten palkan saa. Eli tarkoitus oli odottaa, että koira itse hoksaa kiertää siivekkeiden välistä toisen käden palkalle. Tätä jatkettiin useamman kertaa ja Yoko paransi koko ajan vauhtia.

Putkea ollaankin jo aiemmin tehty Yokon kanssa, joten se ei ollut mikään ihmeellisyys. Palkka putken päähän ja koira toiseen päähän ja siitä sitten juostiin läpi. Uutena tuli putkella se, että koiralle näytettiin palkka putken päästä, mutta sen jälkeen koira otettiin putken vierelle, mistä lähetys "pimeään putkeen". Yoko teki hienosti ja irtosi hyvin putkeen. Putkella tehtiin myös sivulähetyksiä niin että apuohjaaja piti koirasta kiinni ja ohjaaja oli irti putkesta noin puolessavälissä putkea. Sieltä sitten käsky ja törkkäys putkeen. Loistava lapsonen onnistui tässäkin joka yrittämällä!

Viimeisenä tehtiin kontaktilla 2o2o harjoitusta. Tuota ollaan kokeiltu vain kerran aiemmin, mutta kontaktilla oleminen on Yokon mielestä kivaa. Ihan vielä ei itse osaa tarjota nenäkosketusta, joten vielä auteltiin. Yokolle päätin ottaa käskyksi pelkän "kiipee" eli ei erillistä pysäytyskäskyä, vaan kiipee tulee sitten tarkoittamaan, että juokse mahdollisimman nopeasti siihen tuttuun 2o2o asentoon.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Wiin kanssa kisaamassa - Vantaa, Kirkkonummi & Janakkala

Onpa blogi jäänyt taas hiukan pimentoon, mutta tässä teille kisapäivitystä.

2.2.2013 kisattiin Vantaan Vuokkoset-areenalla Anne Saviojan radoilla. Wii oli kuin takiainen kiinni kädessä, eikä millään irronnut edes loogisissa kohdissa seuraavalle esteelle. Kaksi nollaa sentään saatiin hyppäriltä taisteltua, mutta meno ei tuntunut lainkaan niin hyvältä mitä edellisissä kisoissa. Tulokset siis 0 (-5,57), hyl ja 0 (-2,28). Nollat sijoilla 7. ja 12. Eikä siis vielä myöskään tuplaa, kun hylätty rata oli se keskimmäinen.



16.2.2013 oli Kirkkonummen vuoro. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että en ole järin innoissani tuosta Masalan kuplahallista. Se oli meluisa ja hämärä, mutta hiekkapohja oli kyllä hyvä juosta niin koiralle kuin ohjaajalle. Wii oli jos mahdollista vieläkin tahmeampi kuin Vantaalla. Ekalla radalla oli jo henkinen nolla tulossa, kun Wii kielsi putken jotain kahdeksan kertaa. Ei siis suostunut menemään yhteen putkista sieltä toisesta päästä lainkaan. Toiseen suuntaan sama putki kyllä kelpasi. Hyppäriltä siis hylätty suoritus. Wiin tahmaisuutta ei helpottanut yhtään se, että Muotkan Esan radat olivat meille tuoreille kolmosluokkalaisille kovin haastavia. Vaikeita kulmia ja käänöksiä oli paljon. Jos jostain pitää olla tyytyväinen niin kontaktit oli ihan huiput jälleen kerran! Wiin keinua kehuttiin kuulemma katsomossakin :). Tulokset hyl, 7,92 ja hyl.



23.2.2013 ajeltiin jo tutuksi tulleeseen Janakkalan halliin kisaamaan. Tällä kertaa vuorossa oli Heidi Viitaniemen rataprofiilit. Ja minulla oli aivan eri koira mukana, kuin kahdella edellisellä kisareissulla. Raivo-orava is back <3 !!! Asenne oli kummallakin kohdillaan ja sain pistellä tossua toisen eteen oikein kunnolla. Ja nytpä se neitokainen sitten päätti irtoillakin hiukan ja juuri väärällä hetkellä kosauttaen meidän melkein-tuplanollan. No, taisi siinä erheessä ohjaajan rintamasuunnalla ja käden lipsautuksellakin olla osansa. Tuloksena 0 (-2,47, sij. 15.), hyl sekä 5 (-7,68). Kontaktit toimi jälleen loistavasti ja hylkyradalla pääsin oikein aa:ta kehumaan ja kiittämäänkin.



Seuraavan kerran kisataankin sitten TSAU:lla maaliskuussa!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Wiille saksalaista marssijärjestystä ja Yokolle vähän kaikenlaista

Oikeastaan sitä saksalaisen marssijärjestystä laitettiin tiistain treeneissä ohjaajan päähän ja torstaina sitten kävin kokeilemassa, miten ne sinne ohjaajan päähän ovat uponneet. Nyt peräänkuulutetaan rauhallisuutta takaakierron ohjaamiseen, rintamasuunnan kääntämistä hyppyä seuraavaksi ja liikettä sivusuuntaan, EI takaperin =). Hitsin helppoa näin kirjoitettuna, mutta miten se onkin niin vaikeaa toteuttaa koiran kanssa siellä radalla - varsinkin kisaradalla.

Eiliset treenit meni kuitenkin todella hyvin ja yhteistyö niin saksalaisen, putkeen irtoamisen kuin keppien itsenäisen haun ja suorittamisenkin osalta onnistuivat kivasti. Pitää vaan itse muistaa, että jos äänenpaino kepeille on yhtään painostava niin ääni (uskokaa tai älkää!) painaa Wiin kakkosväliin. Kun käsky on rauhallinen ja ajoissa, Wii osaa hakea oikean keppivälin vähän hankalammastakin avokulmasta. Vahvistin jälleen myös kontaktille jäämistä omasta liikkeestä huolimatta. Selvästi yrittää nyt fuskata ja lähteä ohjaajan liikkeen mukana, joten jossain välissä on tainnut tulla vähän lipsuttua..

Yokon kanssa tehtiin kontaktiharjoitusta, hyppyä vieressä ohjaten sekä putkea. Aiemmin on kerran mennyt suoraan lyhyeen putkeen, nyt tuosta 'mutkatunnelista' tuli ihan hittijuttu :). Lelupalkkaus onnistuu kivasti ja nameja käytettiinkin vain kontaktilla. Tässä lyhyt videokooste meidän puuhasteluista.