sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Wiin ensimmäiset III-lk kisat ATT 26.1.2013

Tässäpä videokooste tuloksineen. Ei paljoa juhlittu - yksi nolla-tulos. Ohjaajan päässä oli jonkinsortin mehiläispesä, eikä konsentraatio ollut kovin hyvä. Wii ei lähtenyt ohjauksiin, tosin ohjauksissakin on paljon parantamisen varaa.



tiistai 8. tammikuuta 2013

8.1.2013 Naksuttelua ja leluleikkiä Yokolle

Naks - palkka - naks - palkka - naks - palkka =)

- istumista vain vähän, koska tätä tarjoaa jo itsenäisesti aina kun namit kaivetaan esiin

- maahanmenoa tarjoaa heti seuraavaksi jos istumisesta ei palkkaa tipu, tässä lisättiin nyt käsky ja vahvistetaan sitä 

- peruuttamisen alkeita opeteltiin myös. Päästiin siihen, että Yoko nojautuu taaksepäin, mutta ei istu. Ensi kerralla sitten odotetaan jo askelta taaksepäin.

- korokkeelle nousu onnistuu hyvin ja nyt jo hyppää korokkeen päälle myös. 2o2o harjoitteluun tarvitaan sittenkin joku matalampi koroke, koska tuo nyt käytössä oleva on fyysisesti liian korkea Yokolle vielä. 

Lopuksi leikittiin vinkupalloilla. Tavoite on tehdä Yokosta pallohullu, jotta agilitypalkkaaminen olisi vähemmän namipainotteista. Pallo siksi, ettei hamuilisi käsiäni/lahkeitani/minua ylipäätään hampaidensa väliin.

tiistai 1. tammikuuta 2013

1.1.2013 Pikkutreeniä Wiin ja Yokon kanssa

Käväistiin pikaisesti hallilla molempien shelttityttöjen kanssa.

Yokon kanssa leikittiin ja leikin varjolla otettiin hiukan lyhyttä, suoraa putkea. Reippaasti pieni sinne menee lelun perässä. Leikkiä pitää vahvistaa paljon! Pakko muistaa etsiä ja ostaa pehmeä vinkupallo. Aloitettiin Yokon kanssa myös hypyn alkeita, eli siivekkeiden väliin ponnari ja hypyn taakse lelu. Hyvin HYPPÄSI eli noteerasi kyllä ponnun ja meni hienosti lelulle. Tuossa käytettiin namilelua, koska pelkkä nirunaru ei sitten yhtäkkiä kiinnostanutkaan.

Wiin kanssa treenattiin irtoamista ja leieröintiä. Jösses, että kyllä irtoaa, kun käskyt tulee ajoissa! Ja loppujen lopuksi aivan sama missä minä seison, kunhan rintamasuunta on oikea ja käsky napakka ja oikein ajoitettu. Väliin saa jäädä putkia, keppejä hyppyjä.. ei haittaa menoa :). Kostautuukohan tämä seuraavissa kisoissa? Ensi kerralla treenataan sitten hyppysissä pysymistä. Kokeilin myös erittäin vahvaa häiriötä kepeillä, eli ensin olin rintamasuunta keppien aloitusta kohti, jonka Wii vielä kesti, kun käsky jatkui. Sitten lähdin kävelemään aloituskohtaa kohti, jolloin Wii kääntyi kepeillä ja jatkoi 'väärän suuntaan' :). Eli harjoitukset erilaisten häiriöiden suhteen jatkukoon. Tarkoitus on tehdä kepeistä niin varmat, että ei haittaa vaikka tekisin kuperkeikan tai että toinen koira leikkisi pallolla vieressä.