maanantai 31. joulukuuta 2012

Yokon kanssa hallilla

Yoko 9,5 vko pääsi tänään Wiin kanssa hallille. Aiemmin ollaan käyty kerran leikkimässä leluilla. Tänään leikittiin myös, mutta leikin varjolla pikkuneiti pääsi kokeilemaan putkea. Hienosti sujui miniputki pieneltä pumpulipallolta :). Tästä se lähtee.

 
Tehtiin myös hiukan nenäharjoittelua puomin alastulolla, mutta tuota treenataan enemmän nyt aluksi kotona, kuten Wiinkin kanssa aikanaan. Korokkeelle nousu on vielä vaiheessa. Ensin pitää päästä ylös, että voi laskeutua alas 2o2o asentoon ;).


Puolen vuoden päivitykset

Kyllä nyt vähän nolottaa ja harmittaakin, ettei ole tullut blogia päivitettyä sitten viime kevään. Aihetta kyllä olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta aika on mennyt vallan muuhun kuin tietsikalla istumiseen.

Tässäpä siis meidän kuulumisia Wiin kanssa. Täältä löytyy muuten meidän kaikki treeni- ja kisavideot http://www.youtube.com/user/aboensisadamant . Linkitän blogiin vain valikoituja ratoja kun muuten tämä täyttyisi näistä pelkistä videolinkeistä :).

Wii peri ikääntyneen dalmikseni Adan treenipaikan, kun Ada jäi SM-kisojen jälkeen eläkkeelle. Ollaan siis treenattu säännöllisesti viikkotreeneissä ja lisäksi käyty syksyllä tekniikkakurssi Elinalla. Ajoittain käydään myös muiden koulutuksissa Purinalla ihan vain uusien ajatusten ja vinkkien toivossa.

18.11.2012 aloitimme virallisesti kisauran Janakkalassa. En tiedä mikä minuun meni, mutta en ollut oma itseni, vaan jännitin niin paljon, että jalat jäätyi lattiaan kiinni ja päässä humisi. No eihän tuo koirakaan ymmärtänyt mikä minua vaivasi ja tulokset olivat sen mukaiset: HYL, 5 ja HYL. Melkein tuli masennus ja mietin, tuleekohan tuosta kisaamisesta koskaan mitään.. (tuomari: Anne Huittinen)

25.11.2012 laitoimme uutta putkeen :). Ja aivan uudella meiningillä. Päätin jo aamusta, että aina kun rupeaa jännittämään, mä hymyilen. Hymyilen vaikka väkisin, mitä sitten jos joku sitä irvistystä säikähtää. Ja lisäksi hoin mantraa: "minulla on taitava koira, se osaa. Kunhan itse teen oman osuuteni". Sain kuin sainkin jännityksen pysymään aisoissa ja kahdelta ensimmäiseltä agilityradalta saimme upeat ja nopeat nollat, ensimmäisellä radalla sijoitus 2. ja toisella 1 ja kertaheitolla siis kaksi LUVAa. Viimeiseltä, hyppyradalta, tuli ohjausvirheen takia vitonen. (tuomarit: Asko Jokinen & Johanna Nyberg)

6.12.2012 kisailimme taas Janakkalassa. Kisat alkoivat klo 7.30, mikä sopii minulle oikein hyvin. Mieluummin aamulla aikaisin kuin iltapäivällä, olen aamulla jotenkin enemmän hereillä. Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäiseltä aamun agilityradalta pamautimme nolla-voiton, saimme sertin ja menolipun kakkosluokkaan. Alla tuo rata.

 
Samana päivänä oli myös kaksi rataa kakkosille, joten pääsimme juoksemaan toisen radan kakkosluokan hyppikselle. Ja miksikäs sitä hyvää putkea katkaisemaan vaan otettiin heti perään ensimmäinen LUVA kakkosista nolla-tuloksella ja kakkossijalla.
 

 
 
Hyvää itsenäisyyspäivää vaan meille! Tässä kohtaa oli jo tälle vuodelle asetetut tavoitteet täyttyneet. Tuomari: Seppo Savikko
 
 
9.12.2012  ATT:n omiin kisoihin oli jo ilmoittauduttu aiemmin, joten tokihan me reippaina menimme kisoihin. Olimme jälleen eri päteviä ensimmäisellä agilityradalla, tuloksena nolla-voitto ja toinen LUVA kakkosluokasta. Toinen rata ei sitten mennytkään ihan niin loisteliaasti, vaan minä hosuin, jätin Wiin yksin suorittamaan pituutta kun kiirehdin (aivan turhaan) seuraavalle esteelle enkä edes katsonut taakseni. Wii kompuroi pituuden palikoihin ja sen jälkeen pakka hajosi ihan kokonaan. Tietenkään tätä hylkyvideota ei ole tallessa, vaan onnistuin sen vahingossa poistamaan kamerasta :(. Siinä olisi ollut paljon opittavaa. Tuomari: Henri Luomala
 
 
29.12.2012 oli vuoden viimeiset kisat Vantaalla. Nämä kisat eivät olleet alunperin suunnitelmissa, mutta kun saatiin matkaseuraakin, niin päätin että lähdetään vielä laittamaan piste iin päälle tälle vuodelle. Ja niinhän siinä sitten oikeasti kävikin. Nimittäin ensimmäiseltä agilityradalta napsahti nolla-voitto, sert ja ensi vuonna siis jatkamme kisaamista agilityn kuninkuusluokassa. Tässä tuo mahtava päätös tälle vuodelle. Tuomari: Sami Topra.
 

 
 
Juoksua tässä nyt odotellaan, edellinenhän oli keväällä huhti-toukokuussa. Sen kun saisi alta pois niin voisi täysillä keskittyä tuleviin koitoksiin. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja onnea ja menestystä kisoihin vuonna 2013!



tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ensimmäisissä epävirallisissa kisoissa 18.4.2012 + päivitystä

Osallistuimme Wiin kanssa ihkaensimmäiselle epäviralliselle mölliradalle. Tuloksena miniluokan 0-voitto ajalla -18,16!!!


Tässä päivitystä esteiden yms. osalta missä mennään

-keinu
oikein hyvällä mallilla. Wii juoksee täysillä päähän ja pysähtyy sinne oikein hyvin. Hiukan paremmin saisi jarruttaa, ettei pääse käymään lentokeinuvahinkoa


-kepit
focus alkaa olla suoraan eteenpäin. Ollaan nyt tehty muutamana viikkona täyttä keppisarjaa niin, että sekä alussa että lopussa on ohjurit pari keppiväliä. Keskikohta menee itsenäisesti. Tahkotaan nyt toistaiseksi näin, että pujottelu menee selkärankaan asti. Paljon pitää tehdä lähetyksiä eri kulmista ja oma rintamasuunta on tässäkin tärkeä. Äänenkäyttöä tukena pitää asteittain vähentää.


-hypyt, muuri, pituus, okseri, rengas
hypyt ovat olleet matalalla, maks.25cm, mutta mieluusti alempanakin. Hypyt, muuri ja pituus sujuvat oikein hyvin. Wii pudottaa rimoja harvoin ja yleensä syy on puutteellisessa tai hosuvassa ohjauksessa jos näin käy. Okseria ei vielä ole harjoiteltu lainkaan ja rengasta tehdään aivan liian vähän.


-putki
putki-on-kiva-putki-on-kiva. Myös Wiin mielestä ja hakee putkea oikein hyvin, kuten videoltakin näkee eli pimeätkään putken suut eivät ole ongelma.

-puomi
puomin alastulolla käytetään toistaiseksi koroketta, jotta Wii erottaa selvemmin, missä kohtaa ne etujalat pitää olla. Nyt himmailee niin, että etutassut jää juuri ja juuri puomille eikä maahan kuten on opetettu. Edistyksestä riippuen koroketta häivytetään.

-a-este 
oikein hyvä, ei ongelmia 2o 2o alastulossa


-muuta
puomi-putki erottelua treenattava. Puomin ylösmenolle EI OHJATA, pelkkä käsky. Puomin alla olevaan putkeen ohjataan.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Omatoimitreenejä ja Elinan möllirataa

Oi että olen laiskotellut taas päivitysten kanssa. Tässä kuitenkin hiukan briiffiä siitä mitä ollaan tehty ja pari videopätkääkin.

28.3. saatiin vuoro Elinan mölliratakurssille. Tehtävänä olikin 23 esteen rata, joka tehtiin pätkissä. Monta hyvää kohtaa ja palkkaus tehtiin uudella namilelulla. Tarkoitus on vaatia Wii menemään lelulle, vaikkei se siitä niin kiinnostunut olisikaan. Rata ei vain jatku ennen =). Oikein hyvä treeni, ja löytyi taas paljon uutta treenattavaa. Nopeaa kontaktia pitää treenata paljon ja vahvistaa lisää. Nyt Wii jäi himmailemaan kontaktille juuri ennen kuin etutassut koskivat maahan. 

Omatoimitreeniä ollaan tehty jonkin verran. Keppitreeneistä löytyy tällainen videonpätkä maaliskuun lopulta


Ollaan tehty myös pientä ratatreeniä, tässä videokuvaa 1.4. treeneistä


Lisäksi Wii on pari kertaa päässyt osallistumaan ATT:n valmennusryhmän treeneihin sijaisena. Hienosti on tehnyt myös vaikeampia radanpätkiä. Yritä pitää maltin mielessä ja pitää ratatreenit mahd. lyhyinä, eli palkkaa usein eikä liian montaa estettä ilman palkkaa.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Timo Liuhdon ratakurssilla

Tämä onkin mielenkiintoista, kun ostaa kurssipaikkoja yksitellen perumaan joutuneilta. Pääsee joka viikko vähän erilaisiin treeneihin :).

Eilen oltiin Jaakon ratakurssilla, mutta kouluttajana olikin Timo Liuhto. Kuten Jaakko vitsaili, Wiipotin oli siirtynyt isojen koirien treeneihin. No, tämän kerran vain.

Tehtiin kolme pientä pätkää rataa

1. kaksi hyppyä rinnan n. 4 metrin välein. Näiden toisella puolella pussi jonne ohjaus backlapilla hyppyjen takaa. Huippuhyvin Wii kääntyi jo ensimmäisellä yrittämällä. Toisella yrittämällä irtosi myös sinne pussiin. Saatiin muutama ihan nappitoisto. Omasta asemasta pitää muistaa, ettei mene liian syvälle siivekkeen taakse.

2. Layeröinti: Pituudelta 90 asteen kulmassa käännös puomille niin, että ohjaajan ja koiran väliin jäi hyppy. Ei tuottanut mitään ongelmia Wiille. Tuo ei edes vilkaissut hyppyä. Ensimmäisen kerran puomilla ihmetteli, kun alla oli viisi putkea poikittain ja vähän jarrutteli niiden kohdalla. Toisella kerralla sain vinkin kannustaa ja käskyttää koiraa puomilla ja tuo auttoikin niin, ettei Wii enää huomioinut putkia mitenkään vaan juoksi täysillä puomin päähän.

3. Jaakotus peruuttaen. Tämä oli hiukan vaikea minulle, mutta onneksi ehdin nähdä muutaman koirakon suorituksen ennen meitä. Wii lähti jaakotukseen hyvin ja tuli myös käännökseen mukaan. Ei tarvittu edes vastakkaista kättä avittamaan.

Olipa taas hyvänmielen treeni. Näyttää siltä, että jos minä opin jonkun uuden ohjaustekniikan, Wii osaa sen jo... :)

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Elinan treeneissä jälleen: möllirataa ja tekniikkaa

Viime viikolla käytiin tekemässä möllirataa erikseen ostetulla vuorolla. Tehtiin niin layeröintiä että sivuirtoamisia. Ensimmäisen kanssa ei ongelmia, jälkimmäistä treenattava PALJON lisää.

Eilen oltiin sitten tekniikkatunnilla, aiheena välistävedot ja sivuirtoaminen. Aloitimme itsenäisellä sivuirtoamisharjoitteella: hyppy ja pituus, palkkakuppi viimeisen esteen taakse, ohjaaja jälkimmäisen esteen viereen sivusuunnassa muutaman metrin päähän. Tästä kutsu ensimmäisen esteen yli ja työntö kohti toisen esteen ponnistuskohtaa. Hienosti Wii vastasi ohjaukseen ja vain kerran veti sen verran kierroksia, että tulikin hypyn sijaan luokseni. Vielä en ottanut liikettä mukaan, mutta tarkoitus on, että kun koira varmasti reagoi ohjaukseen, työnnön jälkeen ohjaaja liikkuu poispäin jälkimmäisestä esteestä. Teimme myös irtoamisia kepeille (8 keppiä + ohjurit) ja voi että Wii oli niiiiiiin TAITAVA. Ihan sama kummalta puolelta ja kuinka vaikeasta kulmasta lähetin, selvästi on oppinut hakemaan keppialoitusta. Avoin kulma on selvästi vaikeampi, mikä lienee ihan normaalia. Wiistä oikein näkee, miten ratas pyörii oikeaa väliä etsiessä, mutta hienosti tuo sinne sujahtaa!


Välistävetoja tehtiin ohjatusti kolmella rinnakkaisella hyppyesteellä, joiden väli oli n. 1,5m. Kutsu, työntö kohti ponnistuskohtaa, jonka jälkeen pakkovalssinomainen rintamasuunnan käännös ja nopea lähetys seuraavalle esteelle. Wii taittui näihin hyvin, mutta omat tossut pitää saada liikkumaan nopeammin. Kokeiltiin vielä niin, että lähetin Wiin putken kautta ensimmäiselle hypylle, jolloin mukaan tuli vauhdin ja rytmityksen muutos. Oikein hyvä harjoitus, kun yksi omista vaikeuksista on juurikin tuo rytmin vaihtuminen: ensin juostaan lujaa ja sitten pitääkin keskittyä johonkin nippelinappeliin :). Kotiläksyksi saatiin lisätä riviin vielä neljäs ja viides hyppy...

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Omatoimitreeniä 4.3.2012: kepit, irtoaminen & keinu

Tänään käytiin taas hallilla tekemässä vähän täsmätreeniä Wiin sekä Ailan ja Keijun kanssa.

Ensimmäiseksi tehtiin keppejä. Nyt on siirrytty kokonaan pois verkoista ja käytetään vain ohjureita. Wii hakee kepit todella hyvin suunnasta riippumatta, kunhan keskittyy siihen olennaiseen eikä minun komentamiseen :)

Kepit

Seuraavaksi teimme irtoamista hyppyjen kautta putkeen ja putkesta hypyille. Lisäksi tarkoitus oli, että vaikka juoksen palkan ohi, Wii jäisi palkalle. Huomatkaa Wiin mentävä palkkakuppi =D.

Irtoamista ohjaajasta 

Lopuksi teimme vielä keinua, joka on jäänyt valitettavan vähälle harjoittelulle, koska en vielä halua tehdä sitä ilman apuohjaajaa. Melkein sydänkohtauksen meinasin nytkin saada, kun neidillä ei meinanneet jarrut yhdessä kohtaa pitää... piti onneksi kuitenkin. Mulle muistisäännöksi, että pitää muistaa harjoitella keinua niin, että juoksen ohi pitkälle ja toisaalta niin, että jään myös taakse eli Wii suorittaa sen yksin.

Keinu 

Kaikenkaikkiaan olen hyvin tyytyväinen sekä Wiin että omaan kehitykseeni. Ehkä meistä vielä tulee jotain =).

tiistai 28. helmikuuta 2012

Omatoimitreeniä (Wii & Ada)

Eilen maanantaina käytiin Wiin ja Adan kanssa hallilla täsmätreeneissä. Adan kanssa tehtiin kontaktiharjoitusta sekä keppien avokulmaharjoitteita. Makkaran voima (etupalkka) on ihmeellinen ja sain kuin sainkin Adan karkaamaan kontaktilta treenitilanteessa ja pääsin tuosta korjaamaan. Näitä saatiin useampi ja kertaakaan ei ehtinyt palkalle asti, joten melko onnistunut treeni. Keppien avokulmaa harjoiteltiin verkkoavusteisesti, eli kakkosvälissä verkko estämässä koiran väärän sisäänmenon. Muutamalla toistolla Ada alkoi oikeasti katsoa mihin on menossa ja selvästi ymmärsi olla tarkempana sisäänmenon kanssa. Ensi kerralla sitten plekseillä.

Wiin kanssa tehtiin irtoamisharjoitteita kahdella tavalla. Ensin niin, että minä juoksin hyppysuoran ja vielä ohi ja Wiin piti jäädä namikupille palkalle kahden viimeisen esteen väliin. Ensimmäisellä kerralla juoksi kupin ohi perääni, mutta kun toistettiin riittävän monta kertaa apuohjaajan kanssa, Wii alkoi jo hakeutua itsenäisesti kupille saalistamisen sijaan. Jes! Toinen asia mitä harjoiteltiin on hyppysuoralla eteneminen vaikka minä en liiku tai liikun hyvin hitaasti. Se olikin haasteellisempaa. Pelkkänä hyppysuorana onnistui ihan kohtalaisesti vaikka vauhti kyllä kärsi. Putken kautta hyppysuoralle meno ei sitten enää oikein onnistunutkaan, vaan Wii jäi ohitseni mentyään vilkuilemaan taakse ja hakemaan tukea. Näitä siis pitää treenata paljon paljon lisää!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Elinan jatkokurssi osa VI

Tällä kertaa keskityttiin siihen, että Wii ei jahtaa minua. Tehtiin kohtuu vaikeaa radanpätkää, jossa pimeään putkeen lähetys, takaaleikkaus, puolivalssia ja pakkovalssia. Palkkaus tehtiin namikupilla joka toimikin loistavasti. Muutaman toiston jälkeen Wii jäi aina kupille, eikä juossut perääni. Vauhtia pikkuorava on saanut rutkasti lisää ihan parissa kuukaudessa ja näyttää siltä että minä onneton olen aivan liian hidas liikkeissäni. Eli omat aivot täytyy saada oravamoodiin tai muuten olen myöhemmin ihan hukassa wipeltäjän kanssa :). Nyt pidämme taukoa kurssituksesta ja kokeilemme omin avuin päästä esteharjoittelussa eteenpäin. Kepit ja keinu ovat aivan kesken ja a-estettä emme vielä ole juurikaan harjoitelleet. Vaan ehtiihän tuota, mihinkäs sitä on kiire valmiissa maailmassa.

torstai 16. helmikuuta 2012

Elinan jatkokurssi osa IV ja V

Joopa joo. Jotenkin arvasin kun aloitin tätä blogia kirjoittaa, että päivitysinto ei ole niin suuri kuin tarvitsisi :(. Oman itseni takia se on kuitenkin tärkeää, jotta voin seurata kehitystämme, joten pikapäivitys edellisistä treeneistä.

Viimeiset kaksi kertaa keskityimme kurssilla poispäinkäännöksiin sekä välistävetoihin. Wii taittuu näihin todella hyvin, kun itse olen ohjauksen kanssa ajoissa. Ollaan nyt myös tehty matalaa keinua itsenäisenä harjoituksena ja Wii hiffasi heti, että juostaan täysillä päähän ja pysähdytään. Keinua pitää jatkossa muistaa treenata paljon, jotta tuo jää selkärankaan. Ensimmäisen kerran tehtiin myös kokonaista (madallettua) aa-estettä ja hups, orava ei heti tajunnutkaan, että kyseessä on samanmoinen kontaktieste kuin puomikin. Pari toistoa kuitenkin riitti ja taas pysähtyi hienosti. Keppejä hakee yksittäisenä esteenä jo erittäin hyvin. Olemme tehneet lähetyksiä suoraan, avokulmasta sekä suljetusta kulmasta. Nyt pitäisi vielä saada katse kohdennettua AINA eteenpäin riippumatta omasta sijainnistani. Ajoittain tämä jo onnistuukin, mutta välillä kuumetessaan Wii alkaa kytätä minua ja tuolloin yleensä rytmi menee rikki ja Wii ajautuu pois kepeiltä.

Toissapäivänä Wiistä iski esiin piirre, joka varmaan vain on odottanut esiintuloaan. Mokoma PURI käteeni kesken radan! Tilanne tapahtui niin äkkiä etten osannut edes reagoida mitenkään ja olin vähän hoomoilasena, jotta miten asiaan tulisi suhtautua. Nyt on neuvoa kysytty muutamalta taholta ja tietoa myös saatu roppakaupalla. Tänä kokeillaan, miten orava suhtautuu vähän tiukempaan komentoon. Oon tainnut olla vähän 'lepsu'.

torstai 2. helmikuuta 2012

Elinan jatkokurssi osa III

Illan teema oli takaaleikkaus ja poispäinkäännös. Hiukan jouduttiin taas ohjaajalle muistuttelemaan missä kohtaa sitä leikkausta lähdetään tekemään, mutta kun ohjaajan linjat saatiin kuntoon niin hienosti Wii kääntyi oikeisiin suuntiin. Erityisen ylpeä olen poispäinkäännöksen onnistumisesta putkella.

Itsenäisenä harjoitteena tehtiin vauhtiharjoitusta hyppy-putki-kepit (itsenäinen pujottelun aloitus), joka sujui verkotetuilla kepeillä loistavasti.

Lisäksi kokeiltiin puomin kontaktia vauhdissa ja sieltähän se neiti tuli mun liikkeen mukana läpijuoksuna. Tehtiin sitten muutaman kerran hihna-avulla ja johan muistui homma oravan mieleen. Näitä onkin nyt treenattu ahkerasti itsenäisesti viikon verran ja toivottavasti tänään sujuu treeneissä paremmin.

torstai 19. tammikuuta 2012

Elinan jatkokurssi osa II

Koska oravainen oli torstaiaamuna kolmijalka, pääsi Ada Elinan treeneihin. Ja huipputreenit olikin. Dallumummo pisti parastaan enkä muista koska olisi treeneissä edennyt yhtä kovaa ja sujuvasti :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Elinan jatkokurssi osa I

Viime torstaina alkoi Wiin jatkokurssi Elina Jänesniemen koulutuksessa. Wii oli intoa täynnä, jostain syystä sitä intoa oli enemmän kuin omalla hallilla koskaan.

Tehtiin ohjatusti puomin kontaktia. Ensin pelkkää kontaktia liikehäiriöllä. Nyt pitää muistaa alkaa treenata niin, että itse otan askelia myös taaksepäin, tavoitteena Wiin katse eteenpäin. Tarvittaessa etupalkka näyttäisi toimivan. Lisäksi pitää muistaa palkata eri kohdista, pysähdyksistä ja liikkeestä. Oma paha tapa on olla aina samassa kohtaa vapauttaessani koiran (sisäänrakennettu virhe :)), jota pitää työstää pois. Sen verran hyvin harjoitus meni, että saatiin lupa tehdä kokonaista puomia itseksemme.

Itsenäisesti harjoiteltiin lisäksi keppejä (ohjurit vain sisäänmenolla), pituutta ja pussia. Upeasti Wii haki kepit molemmilta puolilta ja etupalkalla pujotteli taakse vilkuilematta puolikkaat kepit. Pitää muistaa myös tässä alkaa hakea sitä omaa irtautumista suuntaan jos toiseenkin. Pituus ja pussi ovatkin Wiille tuttuja ja onnistuivat joka yrittämällä. Pitää vain itse ohjata pussi huolellisesti ettei vedä kinttukoiraa ohi.

Lopuksi tehtiin pieni radanpätkä jolla kolme putkea. Ohjaajalla oli vähän pää jäässä ensin, eikä ohjauskuviot tuntuneet mitenkään uppoavan päähän. Viimeisellä puristuksella saatiin kuitenkin hyvä suoritus. Putkeen irtoamista pitäisi treenata lisää. Nyt joudun viemään Wiitä ihan putken suulle asti, jotta menee vauhdikkaasti.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Irtoamisharjoitteita

Pitkä viikonloppu ja tottahan meidän piti käydä vähän kokeilemassa miten Wii saadaan irtoamaan. Apuohjaajan kanssa tuo irtosi oikein hyvinkin. Eli aloitettiin kahdella hypyllä. Neljän hypyn suorakin meni vielä ilman omaa liikettä. Pidempi kaarteellinen 'suora' vaati sitten jo vähän ohjaustakin, mutta lähtihän otus etenemään siinä loppusuoralla.

Este-etenemisen lisäksi ollaan tehty lenkillä tolppien kiertämistä niin että palkka tolpan takana. Hyvin lähtee jo kymmenestä metristä kiertämään tolppaa. Välillä saattaa epäröidä ja komennella minua mukaan, mutta lopulta kuitenkin menee sinne minne pitääkin. Kaipa tämä tästä :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vuoden viimeiset treenit ja treenisuunnitelmia

Käytiin vielä uudenvuoden aattona tekemässä viimeiset treenit, jotka meni ihan hyvin. Ihan videointia varten halusin pienen radanpätkän, vaikka muuten tehdään enemmän muutaman esteen treenejä. Tässä videosatoa tämän hetken tasosta.



Jatkossa Wiin kanssa tullaan harjoittelemaan systemaattisesti ohjaajasta irtoamista. Vaikka varsinainen (jalan) saalistaminen on jäänyt pikkuhiljaa vähemmälle, on Wii silti kovin 'kinttukoira' eli ei oikein tahdo edetä itsenäisesti. Tänään käytiinkin pienesti hallilla ohikulkumatkalla ja otettiin kolmen hyppyesteen suoraa sarjaa pallopalkalla. Ensin heitin palloa ja muutaman toiston jälkeen se kelpasi jo 'kuolleenakin'. Pallossa siis nami sisällä houkuttimena. Tuli hyvä fiilis, koska luulen, että irtoaminen ei vaadi mitään suuria taikatemppuja vaan ihan vain kohtuullista johdonmukaista harjoittelua. Vinokepit meni hienosti ilman verkkoja kun itse pysyin hiljaa. Verkot pidetään kuitenkin paikallaan vielä ainakin aloituksessa ja lopetuksessa ihan varmistuksena.

Ensi viikolla alkaakin sitten Wiin jatkokurssi Elina Jänesniemen koulutuksessa. Jeejee!